Tuotteet

Meistä lyhyesti

Hyvään palveluun erikoistunut Wedding Garage toimii kehopositiivisuuden kautta - jokainen morsian on oikean kokoinen. Valikoimassamme on valtava määrä eri merkkien morsiuspukuja ja kokoja pienistä isoihin, aina kokoon 60 asti. Toimintaamme kuuluu myös ekologisuus, voit löytää kauttamme niin käytettyjä kuin käyttämättömäksi jääneitä tai outlet-hääpukuja.

Wedding Garagen tietosuoja

Wedding Garagen verkkosivuilla toimitaan kuten verkkosivuilla yleensä: tietokantaan jää informaatio siitä mistä IP-osoitteesta meille tullaan, miltä verkkosivulta meille tullaan (osaamme kohdentaa markkinointia ja hakusanoja ja tiedämme miten tärkeitä yhteistyökumppaneiden linkittäminen on), ja mikä sisältö asiakasta sivuillamme kiinnostaa (eli mitä meidän kannattaa parannella). Kaikki tällainen tiedon kerääminen on rutiinia kaikilla internetin sivustoilla, eikä meidän toimintamme eroa muista. Seuraamme siis sitä kuinka paljon sivustolla käy ihmisiä, kauanko he sivustolla viipyvät ja sitä, mitä tietoa sivulta haetaan. Tämä on yritystoiminnan kannalta olennaista. Teoriassa voisimme katsoa kaiken IP-osoitteiden sijainneista alkaen, mutta sellaiseen ei ole ollut vielä tarvetta, tai aikaa. Joskus tulee katsottua dataa siitä mistä maasta meidän verkkosivuilla käydään, se on ihan mielenkiintoista näin pienelle firmalle.

Asiakas saattaa myös luovuttaa meille itse itsestään tietoja, joko sähköpostilla, tekstiviesteillä tai verkkoajanvarauksen kautta. Kyseiset tiedot ovat tallessa aina siinä kanavassa, minne ne asiakas on laittanut, esim. nettiajanvaraus-palvelussamme: nimensä ja yhteystietonsa ja viestinsä asiaan liittyen. Näitä ajanvaraustietoja käytämme hyväksi palvelua tuottaessamme: työntekijät saavat tiedon saapuvista asiakkaista ja tulemme töihin ajanvarausten mukaisesti. Säästämme yhteystiedot yhteydenpitoa varten: vastaamme kysymyksiin ja laitamme sovituksesta valokuvia tai laskuja, jos sellaiselle on tarvetta. Osa tiedoista voidaan poistaa, jos niissä huomataan virheitä, mutta esim. laskutukseen liittyvät tiedot meidän on verottajan vuoksi säästettävä tietyn aikaa. Ajanvaraustiedot ovat henkilökuntamme käytössä eikä niitä luovuteta ulkopuolisille. Mikäli haluat tarkastaa mitä tietoja meillä sinusta on, tai tahdot että ne poistetaan, sinulla on siihen oikeus, ja kohtuullisessa ajassa vastaamme tällaisiin pyyntöihin, ota yhteyttä GO.YISLSII3GPPYX@FO3G@

Arkaluonteisia tietoja meillä ei tallenneta, ellei joku välttämättä halua sellaista omiin asiakastietoihinsa pyytämättä ilmoittaa – me emme kysele henkilökohtaisia asioita. Ainoastaan osamaksusopimuksia tehdessämme tallennamme lakisääteisistä syistä henkilötunnuksen. Myyntisopimuslomakkeissa olevat tiedot ovat ulkopuolisille nimettömiä. Osa tiedoista on tallennettuna myös paperisena versiona, mutta suurin osa tiedoista sähköisessä muodossa. Paperiset tiedostot ovat vartioidussa ja lukitussa paikassa eikä niitä niin vaan mennä räpläämään. Sähköisiä laitteita: tietokoneita, tabletteja ja kännyköitä suojataan asianmukaisesti virusturvalla ja salasanoilla pilvipalvelussa, ja meidän it-insinöörimme kyllä huolehtii näistä asioista. Emme ulkoista palvelua vaan se hoidetaan talon sisältä. Ajanvarauspalvelu (Avoinna24) tosin on ostettu ja sen tavat käsitellä dataa ovat heidän vastuullaan, tiedon heidän tietosuoja-asioistaan löytää kyseisestä verkko-osoitteesta https://avoinna24.fi. Käytännössä heitä kiinnostavat ne asetukset joilla me heidän sivustoaan käytämme: sivuston värit, työntekijöiden salasanat ja koodit ja sen sellaiset. Itse en ainakaan ole huolissani siitä, että heillä on nimeni ja sähköpostini tallessa jossain datapankissa.

Jos muutamme jotain käytäntöä, ilmoitamme siitä kyllä. Emme osta emmekä myy tallentamiamme tietoja, koska meillä on ainakin vielä riittänyt asiakkaita ja tuloja ihan tästä päätoimisesta tulostamme, hääpukujen välittämiseen liittyvästä yritystoiminnasta ja kultakorujen kaupasta. Joskus asiakkaan pyynnöstä laitamme heidän tietonsa ja tarvittaessa valokuvan ostetusta tuotteesta yhteistyökumppanille, esimerkiksi ompelijalle, mutta tähänkin kysytään aina lupa ihan kasvotusten ja viestistä lähtee kopio asiakkaalle. Kaiken kaikkiaan ollaan aika hillittyjä näiden juttujen kanssa, mutta aina saa tietysti kysyä lisää, jos alkaa jännittää jokin asia. Ihan iloksemme me tätä työtä teemme!

Halutessasi voi myös tutustua yksityiskohtaisemmin käytäntöihimme lataamalla tietosuojaselosteemme PDF-muodossa tästä.

Evästeiden käytöstä ja sivustomme analytiikasta

Käytämme sivuillamme evästeitä vain sivuston käytön teknisen ja palvelullisen käytön mahdollistamiseksi ja edistämiseksi, sekä tilastolliseen analysointiin. Wedding Garage ei harjoita evästeisiin tai muihin tekniikoihin perustuvaa uudelleenmarkkinointia. Käytämme evästeisiin perustuvaa Google Analyticsia parantaaksemme ja arvioidaksemme sivustomme käyttöä ja toimivuutta. Tässä yhteydessä Analytics kokoaa käyttöömme tavanomaisia sivuston käyttöraportteja joista ei voi tunnistaa henkilöitä. Lisätietoja Google Analyticsiin liittyvästä tietosuojasta löytyy täältä. Sivuillamme on lisäksi käytössä tavanomaiset jaa-painikkeet Facebookilta. Emme yhdistä evästetietoja, serverilokeja tai vastaavia tietoja henkilötietoihin.

Evästeiden käytön estäminen selaimessa.

Evästeitä voit hallinnoida selaimesi tavanomaisten eväste-toimintojen avulla. Lisätietoja evästeiden hallinnasta selaimessasi on osoitteessa http://aboutcookies.org/.


Wedding Garage Myyntisopimuksen ehdot

SOPIMUKSEN OSAPUOLET

Hääpukuliike Wedding Garage (2887132-6) ja asiakas, jonka tiedot kirjataan myyntisopimuslomakkeeseen. Vain puvun omistaja voi myydä hääpuvun. Puvun myyjän tulee pyydettäessä esittää kuitti tai muu tosite puvun omistamisesta.

SOPIMUKSEN VOIMASSAOLOAIKA

Sopimus alkaa siitä päivästä, kun asiakas on maksanut myyntipalkkion, ellei sopimukseen erikseen asiakkaan pyynnöstä kirjata muuta päivämäärää. Wedding Garage sitoutuu myymään tuotetta kaksi kuukautta, mutta sopimuksen jatkuminen on mahdollista tietyin ehdoin.

SOPIMUKSEN KUSTANNUKSET MYYJÄLLE

Myyjä maksaa myyntipalkkion 30€ ja hääpuvun myyntihinnasta pidätetään provisio myyjäliikkeelle, vähintään 30% tai 150€. Tämä on muutos aiempiin myyntisopimuksiin ja tulee voimaan 10.1.2023, ja niille sopimuksille jotka on tehty ennen 9.1.2023 siirtymäaika on 3kk. Asusteiden provisio on aina 40%. Pelkkiä asusteita ei oteta myyntiin.

SOPIMUKSEN EHDOT

Asiakas toimittaa liikkeeseen myytäväksi hääpuvun, jonka tulee olla alle kolme vuotta vanhaa mallistoa, ehjä ja pesetetty. Hääpuvun tulee olla tunnettua merkkiä (lista merkeistä liitteenä), ostettu hääpukuliikkeestä tai tunnetulta ompelijalta. Yrityksellä on oikeus kieltäytyä vastaanottamasta pukua myyntiin.

Puvussa tulee olla ripustuslenkit. Mikäli puku ei ole myyntikunnossa esim. ryppyisyyden vuoksi, se voidaan höyryttää myyjän kustannuksella voimassa olevan hinnaston mukaisesti. Puku ei saa tuoksua tai haista.

Asiakas vastaa puvun kuljetukseen myymälään perille asti kuuluvista kustannuksista sekä tuodessa, ja jos pukua ei ole myyty, puvun palautuksessa. Asiakas saa koska tahansa aukioloaikojen puitteissa noutaa puvun takaisin. Wedding Garage sitoutuu myymään pukua sopimuskauden ajan.

Wedding Garage sitoutuu myymään pukua liikkeessä ja esittelemään sen sosiaalisen median kanavissa ja verkkosivuillaan, sekä päivittämään tuotetiedot kuvien yhteyteen. Sopimukseen sisältyy Instagram-kanavassa oleva esittelykuva, nosto tarinoissa, kuva Facebook-sivuilla oman kokoluokan kansiossa ja verkkosivuilla weddinggarage.fi

Myyntisopimukseen määritellään myyntipalkkion suuruus, myyntiaika ja provision suuruus. Myyntipalkkio on summa, jota ei palauteta asiakkaalle, riippumatta siitä meneekö puku kaupaksi. Myyntipalkkio kattaa puvun kustannukset kirjanpidossa, sekä puvun säilytyksen myynnin ajan. Provisio myyntihinnasta on myyntityöstä saatu palkka. Provisio vähennetään puvun myyntihinnasta.

Asiakas ei saa myydä pukua muualla sopimuksen voimassaoloaikana. Mikäli asiakas myy pukua muualla samaan aikaan, kun se on myynnissä Wedding Garagessa, myyntisopimus puretaan ja sopimussakko on 150€. (Sopimussakon määrä on vakiintunut minimäärä puvun myyntihinnan provisiosta.) Kun sopimuskausi päättyy, provisio myyntihinnasta nousee 10%. (Yleisimmin myyntiprovisio esitetään muodossa ”0-2kk 30%, sen jälkeen 40%.”)

Asiakas päättää myyntihinnan. Kun asiakas tuo pukua myyntiin, voi asiakas pyytää arvion myyntihinnasta. Puvulle määritellään myös minimihinta, jolla puku saadaan myydä, mikäli myyjäasiakasta ei tavoiteta ja ostaja-asiakas tekee puvusta tarjouksen. Minimihinta on salainen, eikä sitä kerrota ostajille.

Pyydettäessä Wedding Garage antaa hääpuvuille hintasuosituksen. Hääpukujen myyntihinnan arvioiminen on maksullinen palvelu. Mikäli puku on jo tuotu paikan päälle ja hyväksytty myyntiin, arvio on ilmainen. Mikäli haluat tilata etänä saada hääpukusi hinnan arvioinnin, tulee asiasta lähettää sähköpostiin GO.YISLSII3GPPYX@FO3G@ kirjallinen pyyntö. Viestissä pitää olla mukana laskutustiedot. Kun lasku on maksettu, voi varata ajan konsultoinnille. Wedding Garage ei anna puvun myyntiin liittyen väliaikatietoja ilman kirjallista pyyntöä. Pyynnöt tulee tehdä sähköpostiin GO.YISLSII3GPPYX@FO3G@ . Mikäli asiakas haluaa muuttaa puvun hintaa sopimuskauden aikana, sen voi tehdä kerran maksutta. Lisämuutokset ovat 10€/muutos. Kun puvun hintaa alennetaan, se päivitetään puvun myyntitietoihin ja nostetaan esiin Instagramin tarina-ominaisuudessa.

Ostajilla on mahdollisuus tehdä tarjous myynnissä olevista käytetyistä puvuista. Wedding Garage ottaa tarjouksen saatuaan myyjään yhteyttä soittamalla tai tekstiviestillä, numerosta 0405185400 (Wedding Garage) 0405185432 (Wedding Garage Plus) tai 0509133215 (yrittäjä). Yhteydenottoja tehdään kaikkina viikonpäivinä klo 9-21 välillä, mutta pääasiallisesti ti-la klo 9-18 välillä. Mikäli asiakas ei vastaa soitosta tai tekstiviestistä huolimatta lyhyen ajan kuluessa (n.5min), Wedding Garage neuvottelee tarjouksen ja myy hääpuvun ostajalle huomioiden myyjän ennakkoon määrittelemän minimihinnan. Tuotteen kahden ensimmäisen kahden myyntiviikon aikana tarjouksen tekoa ei ehdoteta ostajalle.

Myyjällä on oikeus tarjouksen saadessaan hyväksyä tarjous, tehdä vastatarjous tai hylätä tarjous. Mikäli myyjä tekee vastatarjouksen, ostajalla ei ole velvollisuutta ostaa pukua tarjotulla hinnalla. Tarjouspyyntö ostajalta on muissa tapauksissa sitova. Myyjä voi myyntisopimusta tehdessä antaa etukäteen oman ohjeen siitä, miten toimitaan, jos puvusta tulee tarjous ja häntä ei tavoiteta. Tieto kirjataan Wedding Garage kassajärjestelmässä asiakastietoihin ja myyntisopimukseen.

MYYNTISOPIMUKSEN TIEDOT

Puvun myyjä kirjaa myyntisopimukseen yhteystietojen lisäksi puvun ostopaikan, ostohinnan ja määrittelee myyntihinnan. Myyjä vastaa siitä, että Wedding Garagella on oikeat yhteystiedot, joista myyjä tavoitetaan.

HÄÄPUVUN TOIMITTAMINEN MYYNTIIN ETÄNÄ

Myyjä voi toimittaa puvun myymälään lähettämällä sen jonkin maksullisen palveluntarjoajan tai oman verkostonsa kautta. Puvut tulee lähettää perille asti toimitettuna, Wedding Garage ei nouda pukuja pakettien noutopisteiltä. Suosittuja palveluita perille asti toimittavista yrityksistä on esim. shipit.fi.

VALOKUVAT JA MUUT IMMATERIAALIOIKEUDET

Wedding Garage päättää millaisilla kuvilla pukua markkinoidaan. Emme julkaise asiakkaiden puvuista valokuvaajien kuvia ilman että asiakas lähettää meille sähköpostin jossa on kuvaajan kirjallinen lupa käyttää ja editoida kuvaa käytetyn hääpuvun markkinointiin vapaasti.

MAKSUJEN TILITYKSET

Wedding Garage tilittää myynnit kerran kuukaudessa asiakkaille kalenterikuukausittain, kun on saanut maksun tuotteen ostajalta (maksunvälittäjältä (NETS)). Mikäli ostaja tekee osamaksusopimuksen, myynti tilitetään vasta kun osamaksusopimus on maksettu kokonaan. Tilitykset tehdään pääasiallisesti tilisiirtoina. Puvun myyjä vastaa myyntitulosta tulevien tuottojen ilmoituksista verottajalle. Tilityspäivä on kalenterikuukauden päättymisestä 14vrk kuluessa.

VIRHEIDEN OIKAISU

Mikäli Wedding Garage tekee myyntityössä, säilytyksessä, kirjanpidossa tai raportoinnissa virheen, sen korjaaminen on kunnia-asia ja virhe korjataan mahdollisimman nopeasti, kun ilmoitus siitä on saatu. Pyydämme ilmoittamaan virheet sähköpostilla ( GO.YISLSII3GPPYX@FO3G@ ) mahdollisimman nopeasti, jotta virhe voidaan tarkistaa ja korjata. Jokaisesta reklamaatiosta tehdään kirjallinen muistio ja sisäinen selvitys, päivitetään toimintaohje ja lähetetään asiakkaalle sydämellinen kiitos siitä, että saimme palautetta, jonka avulla voimme parantaa toimintaamme. Mikäli asiakas on tyytymätön korjaukseen, annamme mielellämme kuluttajaviranomaisen yhteystiedot ja kirjallisen vastauksen, jonka voi liittää oikaisupyynnön liitteeksi.

TIETOJEN TALLENTAMINEN

Wedding Garage tallentaa puvun myyjästä tiedot kassajärjestelmään tiedot ja säilyttää niitä kirjanpitoon liittyvien lakien mukaisesti. GDPR-asetusten mukaisesti verkkosivuillamme on tietosuoja-asioista seloste. Meille annettuja tietoja ei ulkopuolisille luovuteta tai myydä.

Halutessasi voi myös ladata myyntiehtomme PDF-muodossa tästä.


Wedding Garage palveluehdot

OSAPUOLET

Nämä ehdot (”Ehdot”) soveltuvat sopimukseen (”Sopimus”), joka on solmittu tänä päivänä, jolloin Sinä olet soittamalla, tekstiviestillä tai siihen rinnastettavalla tavalla, ajanvarauspalvelussa tai sähköpostilla teet ajanvarauksen Wedding Garagen myymälään.

Wedding Garage Oy, Y-tunnus 2887132-6, osoitteessa Yliopistonkatu 42, 40100 Jyväskylä (”Myyjä”) ja

Sinä asiakas, joka olet hyväksynyt (mikäli olet alle 18 vuotta, Sinun on hankittava huoltajien hyväksyntä) sähköisesti, sähköpostilla tai kirjallisesti Sopimuksen tuotteiden ja/tai palveluiden ostamisesta ja ajan varauksesta palveluiden antamista varten (”Sinä”).

Myyjä ja Sinä voitte olla molemmat jäljempänä yhdessä ”Osapuolet” ja kumpikin erikseen ”Osapuoli”.

MÄÄRITTELYT

”Palvelu” tarkoittaa Myyjän markkinoimia ja myymiä palveluita joihin voit varata ajan. Palvelut tarkoittavat kaikkia ajanvarauspalveluita hääpukuliikkeeseen.

”Palveluvaraus” tarkoittaa ajanvarausta Palveluihin eli Palvelun ostamista.

PALVELUVARAUKSET JA NIIDEN PERUMINEN

Tekemäsi Palveluvaraukset ovat sitovia sopimuksia Sinun ja Myyjän välillä. Voit kuitenkin perua Palveluvarauksen seuraavasti:

Jos perut Palveluvarauksen viimeistään 1 päivää ennen varaamaasi palveluaikaa, voit tehdä sen sähköisesti Avoinna24-palvelussa ja Palvelua ei veloiteta. Palvelun voi myös perua soittamalla liikkeeseen aukioloaikojen puitteissa, tai jos Palveluvaraukseen on aikaa enemmän kuin 72h, voit tehdä sen sähköpostilla GO.YISLSII3GPPYX@FO3G@

Jos et peru ajanvarausta tai perut Palveluvarauksen myöhemmin kuin 1 päivää ennen varaamaasi palveluaikaa, voit tehdä Myyjälle ja Sinun tulee maksaa Myyjälle 100% Palvelun hinnasta.

Myyjä voi laskuttaa Sinulta edellä olevat maksut laskulla, mikäli Osapuolet eivät sovi, että maksat ne Myyjän tiloissa. Myyjä voi lisätä kohtuullisen laskutuslisän 8,00 euroa laskun summaan.

Mikäli Myyjä joutuu perumaan Palveluvarauksen, Sinun ei tarvitse maksaa Palvelun hintaa. Myyjällä on oikeus perua Palveluvaraus, jos Palvelun toimittamiselle tulee este, esimerkiksi sairaustapaus tai muu vastaava este.

TOIMITUS JA HINNAT
Toimitusaika

Tilaamasi Tuotteet ja Palvelut toimitetaan Myyjän varaston ja resurssien mukaisesti. Myyjän Avoinna24-palvelussa antamat toimitusajat ovat arvioita, eivätkä ne sido Myyjää, mikäli Myyjä ei ole kirjallisesti vahvistanut toimitusta tiettynä ajankohtana.

Toimitusmaat ja toimituspaikka

Mikäli Myyjä ei ole sitoutunut kirjallisesti muuhun tilaushetkellä, toimitusmaa on Suomi. Palvelut annetaan ja Tuotteet luovutetaan Myyjän päätoimipaikassa, joka on ilmoitettu Myyjän palveluosoiteeksi, mikäli Myyjä ei ole sitoutunut kirjallisesti muuhun tilaushetkellä.

Hinnat

Palveluiden hinnat on kerrottu Myyjän verkkosivuilla täällä: https://www.weddinggarage.fi. Hinta vahvistetaan tilausta tehtäessä ja tilausvahvistuksessa.

Myyjällä on oikeus muuttaa Palveluiden hintoja koska tahansa, mutta muutokset eivät vaikuta Palveluiden ostoihin, jotka on tehty ennen hinnanmuutosta.

Jos maksat Palvelun laskua vastaan Myyjälle jälkikäteen, Sinun on maksettava hinta viimeistään neljäntoista vuorokauden kuluttua laskun päivämäärästä. Laskutettaviin Palveluihin lisätään laskutuslisä 8€.

Maksutavat ja maksuaika

Avoinna24-palvelussa tekemäsi Tuotteiden ja Palveluiden ostot on mahdollista maksaa niillä maksutavoilla, jotka on kulloinkin ilmaistu Avoinna24-palvelussa tehdessäsi ostoksia. Myyjällä on oikeus veloittaa lisämaksu tietyistä maksutavoista ja tämä on kerrottu ostohetkellä. Jos laskutus on vaihtoehtona, Myyjä voi lisätä Avoinna24- palvelussa ilmaistun laskutuslisän laskun summaan.

Puhelimitse, sähköpostilla, tekstiviestillä tai sitä vastaavalla tavalla tehtävä ajanvaraus maksetaan myymälässä paikan päällä, tai vaihtoehtoisesti laskulla jonka laskutuslisä on 8€.

Laskuille myönnettävä maksuaika on neljätoista (14) päivää laskun päivämäärästä.

Myyjä ei ole vastuussa verkkopankin, luottokorttiyhtiön järjestelmän tai muun maksamisessa käytetyn järjestelmän toiminnasta, mikäli pakottava voimassa oleva oikeus ei päätä toisin.

Alaikäiset

Voimassa oleva laki edellyttää, että tarvitset huoltajien suostumuksen, mikäli et ole täyttänyt 18 vuotta. Sopimus astuu voimaan vasta sen jälkeen, kun Sinä ja huoltajasi ovat antaneet suostumuksensa Sopimuksen solmimiseen.

YHTEYDENPITO

Sinun on pidettävä yhteystiedot ajan tasalla Avoinna24-palvelussa, niin että Myyjä voi ottaa Sinuun yhteyttä tarvittaessa. Mikäli olet tehnyt varauksen muulla tavalla, sinun tulee olla kyseisen yhteydenpitotavan tavoitettavissa (puhelin tai sähköposti).

Tässä tarkoituksessa Myyjällä on oikeus lähettää Sinulle myös sähköposteja ja tekstiviestejä.

Myyjä voi lähettää Sinulle sähköpostia salaamattomana. Tällaisen viestinnän turvallisuutta heikentää se, että väärin reititettynä tai siepattuna suojaamaton sähköposti voidaan lukea helpommin kuin suojattu sähköposti.

On tärkeää, että Sinä ymmärrät ja hyväksyt, että mitkä tahansa tiedot, jotka on lähetty Internetin tai muun julkisen tietoverkon välityksellä, eivät ole 100 % turvassa. Siinä määrin kuin pakottava laki sallii, Myyjä ei vastaa mistään menetyksestä koskien tietoja, jotka Sinä lähetät Myyjälle Internetin tai muun julkisen tietoverkon välityksellä.

REKLAMAATIOT JA PALAUTUSOIKEUS

Tuotteet myydään sellaisina, kuin ne ovat vaaranvastuun siirtyessä Tuotteesta Myyjältä Sinulle, jollei tästä nimenomaisesti kirjallisesti sovita toisin Osapuolten kesken.

Palvelut myydään sellaisina, kuin ne ovat, mikäli tästä ei nimenomaisesti kirjallisesti sovita toisin Osapuolten kesken.

Reklamaatio- ja palautusajat ovat sovellettavan lainsäädännön mukaiset.

VASTUUNRAJOITUS

Myyjän vastuu Palveluista ja Tuotteista rajautuu lain sallimiin enimmäismääriin kaikissa tilanteissa.

EI TAKUUTA

Myyjä ei myönnä Tuotteille tai Palveluille takuuta, mikäli Osapuolten kesken ei ole sovittu toisin kirjallisesti.

SOVELLETTAVA LAKI

Sopimukseen sovelletaan Suomen lakia.

SOPIMUKSEN SIIRTÄMINEN

Myyjä saa siirtää Sopimuksen tai sen osan kolmannelle osapuolelle, jos Myyjä on liiketoimintakaupan, yritysjärjestelyn tai vastaavan toimenpiteen kohteena tai osapuolena.

Halutessasi voi myös ladata palveluehtomme PDF-muodossa tästä.


Copyright © Wedding Garage 2021

Yliopistonkatu 42 Jyväskylä

Jyväskylä: Ma: suljettu, Ti-Pe: 10:00 - 17:00, muina aikoina sopimuksen mukaan.

Palaa ylös